Vammala neljäs shakin jukolassa

18.08.2009

Shakin jukolaksi kutsuttu shakkiväen vuoden kohokohta, joukkuepikashakin SM, pelattiin Lahdessa Jokimaan raviradalla 15.-16.8.2009. Kilpailussa oli mukana 188 nelihenkistä joukkuetta ympäri Suomea. Vammalan shakkikerho lähti kilpailuun viiden joukkueen voimin.

Erittäin tasaisen kilpailun voitti Turun Työväen Shakki 77 pisteellä. Toiseksi sijoittui helsinkiläinen Aatos 76,5 pisteellä ja kolmanneksi Tammer-Shakki 76 pisteellä. Pitkään mitaleissa kiinni ollut Vammalan shakkikerho putosi lopulta neljänneksi 75 pisteellä. Kakkosjoukkueen erinomainen taistelu riitti kymmenenteen sijaan 60,5 pisteellä.

Kerhon tiukan sisäisen karsinnan jälkeen ykkösjoukkueeseen valikoituivat latvialaisen huippupelaajan Arturs Neiksansin lisäksi Henri Pohjala, Mikko Niemi ja Jussi Kauko. Vaivatta finaaliin päässeen joukkueen parhaan pistesaaliin, 20,5 pistettä, keräsi neljännellä pöydällä hurjaan vireeseen heti alusti asti päässyt Kauko. Myös Pohjala pelasi loistavasti toisella pöydällä keräten 19 pistettä. Sen sijaan Neiksans ja Niemi eivät yltäneet finaalissa aivan parhaaseen pelivireeseensä. Neljäs sija sivuaa kerhon toistaiseksi parasta sijoitusta kyseisessä kilpailussa, mutta mitali ja mestaruus olivat lähempänä kuin koskaan ennen.

Kerhon kakkosjoukkueella oli kärkipöydällä toinen kova latvialainen Verners Putka. Vahvassa ja tasaisessa joukkueessa pelasivat myös Rauno Järvinen, Tero Lehtimäki ja Arto Satonen. Joukkueella ei ollut vaikeuksia selviytyä finaaliin, mutta finaalissa pelit sen sijaan alkoivat takkuisesti. Kilpailun aikana otteitaan mainiosti petrannut joukkue oli lopulta kymmenes ja kilpailun paras kakkosjoukkue.

Kerhon kolmosjoukkueessa pelasivat monien joukkuepikashakkien konkarit Kalle Tanni, Jarmo Hautaniemi ja Timo Nurmi sekä tuoreempana vammalalaisena Pertti Peuraniemi. Ensimmäiseen sijoituskilpailuun yltänyt joukkue päätyi lopulta sijalle 49.

Kerhon neljäs joukkue pelasi yleisen kilpailun ohessa vetaraanisarjassa. Mukana olivat Pekka Kauko, Pekka Lehto, Pentti Rintakoski ja Olli Helander. Toisessa sijoituskilpailussa pelannut joukkue oli kokonaiskilpailun 75.

Vammalan viidennellä joukkueella ei ollut mitään menestystavoitteita, vaan mukaan lähdettiin nauttimaan hyvistä peleistä ja vanhojen kavereiden seurasta. Osalle pelaajista Lahden kilpailu lienee vuoden ainoa. Mukana olivat Gerhard Maier, Jaakko Kauko, Johanna Tanni ja Martti Mäensivu. Viidennessä sijoituskilpailussa ollut joukkue oli lopulta sijalla 160.

- Mikko Niemi (18.8.2009)

Takaisin

Vammalan Shakkikerho | http://www.vammalanshakkikerho.net
Moottori on WordPress