Joukkuepikashakin SM - shakkiväen suurtapaaminen

18.08.2009

* Vammalalaisilla joukkuepikashakin SM alkoi jo heinäkuun puolella. Karsinnat joukkuepaikoista olivat rehdit, mutta ankarat. Paikkoja auringossa oli tarjolla ainoastaan kolme, sillä Latvian poikia ei sentään vielä jouduttu raahaamaan karsintaan.

* Kilpailulle eivät pärjänneet edes Tyrvään Pyhän Olavin kirkon avajaiset, Levorannan autoliikkeen 80-vuotisjuhlat tai paikallisen kalakauppiaan 60-vuotisjuhlat. Ellei sitten satu tienaamaan leipäänsä autoja myymällä…

* Innokkaimmat shakinystävät lähtivät matkaan tietysti jo perjantaina, sillä Lahti on niin kaukana ja ilma ohuempaa kuin Vammalassa, joten siihen täytyy yrittää sopeutua ajoissa.

* Ravirata, missähän se lienee? Ei ollut opasteita Lahden rautatieasemalla eikä Helsingin moottoritiellä…

* Liiva-cupissa kaikilla kävi tietysti huono tuuri, ykkösjoukkue törmäsi Putkaan ja loput Liivaan…

* “Boring semifinal” - totesi Neiksans. Ei ollut Vammalan kärkijoukkueilla lauantain karsinnassa mitään vaikeuksia.

* Lauantai-iltana syötiin porukalla ja sisustettiin Aleksanterinkadun Rosson pöydät uuteen järjestykseen. Hyvää ruispitsaa…

* Hotellin naapurihuoneessa perinteinen sökörinki: Mäntyniemen Jaska ja Vammalan pojat. Kortti vie ja kortti tuo, joku voitti, joku jäi omilleen, mutta kukaan ei onneksi hävinnyt mitään.

* Sunnuntaiaamuna herätellään kämppiksiä tunnin verran, ennen kuin niissä alkaa näkyä elon merkkejä. Pika-aamiainen ABC:llä ja sitten nasta lautaan ja pelipöytien ääreen.

* Vahinkoja sattuu kaikille, mutta toisille sitäkin enemmän: Ensin unohtuu kännykkä hotellihuoneeseen ja sitten puolet vitosjoukkueesta ABC:lle.

* Finaali on toivoa täynnä, mutta lopputulos katkera pettymys. Jossittelulle löytyy aina sijaa, mutta porilaiset sentään voitettiin.

* Missähän lienee valmentajan kassi? Turha etsiä johtolankoja, kun epäilty ei muista aamupäivän tapahtumista mitään…

* Jälkipelit käydään Tuuloksen ABC:llä. Katseet kääntyvät jo seuraaviin haasteisiin: Toiset miettivät tulevia koululaisten SM-kisojen järjestelyjä, toiset miettivät, miten selittää viikonlopun tapahtumat kotiväelle…

*** Mikko *** 18.8.2009 ***

Takaisin

Vammalan Shakkikerho | http://www.vammalanshakkikerho.net
Moottori on WordPress