27.03.2010
Vammalan Shakkikerhon alkukausi shakin joukkuesarjoissa sujui molempien joukkueiden osalta mollivoittoisesti, sillä molemmat joukkueet olivat vaarassa pudota sarjoistaan ennen päätöskierroksia. Päätösviikonloppuna Sastamalan joukkueet olivat kuitenkin vastustajiaan kohtaan tylyjä. Ykkösjoukkue voitti Helsingissä pelatulla yhteiskierroksella Turun Työväen Shakkikerhon ja Salon Shakkikerhon. Kakkosjoukkue haki vierasottelussaan sarjapisteet Raahen Linnoitukselta.
Lauantaina 19.3. kerhon ykkösjoukkue pelasi sarjapaikan säilyttämisen suhteen äärimmäisen tärkeän ottelun. Vastassa ollut turkulaisjoukkue oli vain yhden sarjapisteen vammalalaisten takana. Sarjapisteet lähtivät kuitenkin Vammalaan luvuin 4-2. Yrjö Rantanen, Mikko Niemi, Jussi Kauko ja Henri Pohjala toivat voitoillaan pisteet Tyrvään suuntaan sysäten samalla Turun sarjajumboksi.
Sunnuntain päätöskierroksella sarjapaikka olisi voinut livetä ainoastaan murskatappiolla Salon Shakkikerholle. Osa peleistä päättyi lähes merkityksettömässä ottelussa nopeisiin tasapeleihin, mutta toisilla laudoilla myös taisteltiin tosissaan. Vammala voitti Salon lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen 3-1 mennen samalla sarjataulukossa salolaisten edelle. Ottelussa kunnostautuivat jälleen vammalalaisten koko kauden paras pisteiden kerääjä Jussi Kauko sekä erinomaisen kauden pelannut tuore shakkimestari Rauno Järvinen.
Viime kaudella sarjassa neljänneksi yltänyt Vammala sijoittui tällä kaudella seitsemänneksi. Sattumalta kerho oli myös ennen kauden alkua sijoitettu pelaajien ranking-keskiarvojen mukaan samalle sijalle. Kaiken kaikkiaan kerhon venäläisvahvistukset eivät olleet aivan yhtä kovia kuin vastustajien kärkipelaajat, mutta kerhon omista kasvateista koostuva perusrunko pelasi erinomaisen kauden.
Myös kakkosjoukkue säilyi sarjassaan
Samana viikonloppuna Vammalan Shakkikerhon kakkosjoukkue matkusti kauas Pohjanmaalle kohtaamaan Raahen Linnoituksen kamppailussa, jossa toisen osapuolen kohtalo tulisi olemaan sarjasta putoaminen. Vammalalle olisi riittänyt pistejako, mutta joukkue kuittasi ottelusta voiton luvuin 2-0. Arvokkaat voitot tulivat Jarmo Hautaniemen ja Pertti Peuraniemen suorituksilla. Kakkosjoukkue sijoittui ensimmäisen divisioonan lohkossaan neljänneksi, mitä voidaan ehdottomasti pitää erinomaisena suorituksena.
- Mikko Niemi
Vammalan Shakkikerho | http://www.vammalanshakkikerho.net
Moottori on WordPress