11.12.2007
Vammalan shakkikerho osoitti jälleen olevansa Satakunnan shakkiliiton ykkösseura. Viime sunnuntaina 9. joulukuuta kerhon ykkösjoukkue voitti Satakunnan joukkuepikashakin mestaruuden ylivoimaisesti. Vammalan Seuratalolla pelattuun kilpailuun osallistui 6 nelihenkistä joukkuetta 3:sta eri seurasta.
Ykkösjoukkueessa pelasivat kerhon kiikoislainen nuorisokaarti Henri Pohjala, Tero Lehtimäki ja Mikko Niemi sekä kansanedustaja Arto Satonen. Joukkue voitti selkeästi kaikki vastustajansa keskinäisissä otteluissa. Parhaista henkilökohtaisista tuloksista vastasivat Pohjala ja Lehtimäki. Molemmat keräsivät 18 pistettä 20 mahdollisesta.
Toinen sija meni Porin shakinystävien ykkösjoukkueelle muutaman pisteen erolla ennen Vammalan SK:n kakkosjoukkuetta, jossa pelasivat Pekka Kauko, Pekka Lehto, Pentti Rintakoski ja Kalle Tanni. Mitalisijojen ulkopuolelle jäivät Euran shakkikerho sekä Porin kakkos- ja kolmosjoukkue.
- Mikko Niemi 11.12.2007
Päivän kevennys: Joukkueeseemme vahvasti luottanut puheenjohtajamme oli “vahingossa” kaiverruttanut kiertopalkinnon jo etukäteen. Kerhon pitkän voittoputken jatkuessa lienee tosiaan edullisempaa kaiverruttaa aina parikolme vuotta kerralla.
Vammalan Shakkikerho | http://www.vammalanshakkikerho.net
Moottori on WordPress