Suomen Keskusshakkiliiton tervehdys

Hyvät shakinpelaajat,

Shakin suurtapahtuma joukkuepikashakin SM-kilpailut pelataan nyt 45. kerran. Katkeamattomasti kilpailuja on pelattu vuodesta 1963 lähtien. Vammala on nyt järjestäjänä kolmannen kerran. Joukkuepikashakkikilpailu on osa Vammalan 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumia.

Joukkuepikashakin SM-kilpailuun on viime vuosina osallistunut n. 200 joukkuetta ja siten n. 800 pelaajaa. Siitä on muodostunut shakkiperheen yhteinen kesäfestivaali, jossa sekä pelataan Suomen mestaruudesta tosissaan, että samalla tavalla shakkikaverit ympäri maata. On ilahduttavaa, että muuteman hiljaisen vuoden jälkeen näille kilpailuille on aivan viime vuosina ollut
runsaasti hakijoita. Vieläkin hienompaa on se, että kilpailuille on ollut aivan uusia hakijoita. Ensi vuonna pelataankin ensi kertaa Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa.

Vammalassa kilpailujen pelipaikkaa jouduttiin siirtämään lähes viime tinkassa, koska Sylvään koulun liikuntasalin lattia joutui yllätysremonttiin. Onneksi Vammalan ammattikoululta löytyi tilat, jossa turnaus voidaan järjestää yhdessä pihapiirissä, toki ryhmät useampaan tilaan jaoteltuna. Uskomme ammattikoulun soveltuvan hyvin turnauksen pelipaikaksi. Kilpailujen onnistunut järjestäminen on aina suuri ponnistus Vammalan kaltaiselle pienelle kerholle, vaikka järjestäjäkokemusta on jo kaksista edellisistä kisoista.

Onnea kaikille pelaajille reilun pelin hengessä ja viihtykää Vammalassa!

Arto Satonen
Suomen Keskusshakkiliiton puheenjohtaja

Vammalan Shakkikerho | http://www.vammalanshakkikerho.net
Moottori on WordPress